CASE FUUSIO JA YRITYKSEN KASVU

CASE 5 YRITYKSEN FUUSIO, UUSIEN TOIMIALOJEN ALOITTAMINEN JA LIIKEVAIHDON KASVATUS

Jari Nykänen Di, Mba kutsuttiin fuusioimaan 5 yhtiötä yhdeksi yhtiöksi. Hankkeen kesto 15 kk.

Liikevaihto viidessä yrityksessä oli alussa yhteensä 28 miljoonaa euroa. Liikevaihto tehtävän lopussa noin 33 miljoonaa euroa (noin 200 henkilöä) ja josta voitto ennen veroja on 1,85m€. 

Näihin lukemiin päästiin kuluja karsimalla, eri yhtiöiden päällekkäisyyksiä karsimalla, yrityksessä otettiin käyttöön yhteiset aikataulujärjestelmät ja talousseurantajärjestelmät sekä toimintatavat mukautettiin jokaisessa yksikössä vastaamaan toisiaan. Yhtiöön otettiin uutena strategiana uusi kannattava toimiala. 

Kaikki vuosisopimusneuvottelut käytiin uusiksi saaden sopimukset vastaamaan nykyaikaa sekä määrä-, jälki ja kohdealennukset vastaamaan kilpailutilannetta. Uusituilla sopimuksilla parannettiin yhtiön kannattavuutta noin 350-400 tuhatta euroa vuodessa ja kasvatettiin maksuaikoja 15-17 päivää. Maksuaikojen kasvattaminen paransi yhtiön likvidiongelmaa merkittävästi. Kassatilanne muuttui häilyvästä nollakassasta keskiarvona 2 m € kassaan.

Liikevaihdon kasvu vetämässäni, tehostetussa yhtiöryppäässä oli n. 15 % (ollen tehostettuna vuonna 33 m €, ollen edellisvuonna 28 m€) ja tuloskasvu n. 70% (tuloksen ollessa tehostuksen jälkeen ennen veroja noin 1,85 m€, edellisenä vuonna noin 1,1 m€) tämä oli vahva muutos vaikeassa markkinatilanteessa.

Tämän mahdollistivat uudet toimintatavat, vahva myyntitoiminnan lisäys, uusasiakas hankinnan tehostaminen, henkilöstömuutokset, kulukuri sekä toimialan laventaminen.

Tämän on mahdollistanut vahva neuvottelutausta aiemmissa tehtävissä sekä hyvä koulutusyhdistelmä kaupallista näkemystä / teknistä osaamista.

Yrityksen johtamisen osaamisen ollessa hyvin vahvana, ei ole juurikaan merkitystä sillä mikä on toimiala. Ongelmat ovat yleensä samankaltaisia kaikissa yrityksissä ja kululöysät löytyvät usein samoilta paikoilta. Ongelmana on usein se, että olemassa oleva johtajisto / johtoryhmä on ollut liian lähellä ongelmia liian kauan tunnistaakseen niiden suuruutta.

Tämän hetken tiukassa markkinassa on oltava trimmissä kunnossa tai käy huonosti. Hyvälle ajalle se tuo taas vahvan tuloksen.

 

| Vastaa

Uusimmat kommentit